Suunnittelu ja konsultointi
Vihersuunnitelmat ja pihasuunnitelmat ovat osa onnistunutta viherrakentamista. Teemme kokonaisvaltaisesti suunnitelmat asiakkaan toiveiden mukaan ja ympäristöseikat huomioon ottaen. Suunnitelma voi olla koko tonttialueen kattava tai vain tietyille pihan osille, esim. uusi terassialue, kiveys tai istutusryhmä.
Suunnitelmaan sisältyy sopimuksen mukaan:
- kasvillisuus karttoineen ja kasvilistoineen
- rakenteet
- kulkuväylät: kiveykset, pihatiet
- hoito-ohjeet
- perusrakennusohjeita, mikäli asiakas itse tekee istutukset yms.
Konsultointikäynnit koskevat joko ylläpitoa, rakentamista tai perusparannusta. Annettujen ohjeiden perusteella asiakas voi tehdä tarvittaessa työt itse, esimerkiksi pensaiden leikkaus.
Viherrakentaminen
Viherrakentaminen tarkoittaa uusien viheralueiden perustamista kotipihoilla, taloyhtiössä ja yrityksissä. Rakentaa voi joko koko tonttialueen kerralla tai sitten osittain. Vanhoja viheralueita voi myös perusparantaa.
Uudisrakennusten ympäristön viherrakentaminen on erittäin tärkeää, jotta itse rakennuksen komeus ja arvo näkyisi. Piha-alueet ovat osa jokaisen rakennuksen julkisivua, osa joka näkyy kaikille ohikulkijoille ja vierailijoille. Kauniit ja käyttökelpoiset alueet lisäävät asiakkaiden, asukkaiden ja työntekijöiden viihtyisyyttä.
Mikäli varsinaista vihersuunnitelmaa ei ole valmiina, teemme sen kokonaisuudessaan tai vain tarvittaville alueille. Käytössämme on osaamista myös ylläpidosta, joten otamme huomioon hoidettavuuden jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.
Hoito- eli ylläpitotyöt
Ympärivuotiset ylläpitosopimukset kotipihoilla, taloyhtiön, yritysten tai yleisten puistojen viheralueilla. Teemme asiakkaan toiveiden mukaiset työt ilman erillisiä soittoja ja tilauksia. Työ voi sisältää kaiken nurmikon ja pensasaitojen leikkuusta lumitöihin tai vain ne työt, joita asiakas ei itse kykene, ehdi tai halua tehdä.
Hoitosopimus on asiakkaan toiveiden mukainen:
- tehdään 1-3 vuodeksi
- sisältää sovitut hoitotyöt ympäri vuoden
- hoitotyöt tulee tehtyä oikeaan vuodenaikaan ja hoidolla on jatkuvuus
- poistaa asiakkaalta tarpeen tilata töitä erikseen
Yksittäiset hoitotyökäynnit:
- voidaan tilata aina tarvittaessa
- esim. pensaiden ja hedelmäpuiden leikkaus, pensasaidan muotoon leikkaus, lannoitus, nurmikon leikkuu ja ilmastointi, istutusalueiden kitkentä ja siistintä
Kaikki ylläpitotyöt kuuluvat verotuksen kotitalousvähennyksen piiriin!
Hankimme kaikki hoitotöissä ja viherrakentamisessa tarvittavat materiaalit, esim. lannoitteet, kasvit ja kasvualustat. Kaikki yleisesti hyväksytyiltä tuottajilta kestävän periaatteen mukaisesti. |